Niin hyvin kuin mahdollista

Terveisiä Thaimaan lämmöstä!

Noh, onhan siitä jo yli viikko kun palasimme Koh Lantalta mutta lämpö tuntuu mielen iholla edelleen.

Vetelehdimme saarella kaksi viikkoa nauttien jokaisesta kiireettömästä hetkestä. En voinut kuitenkaan olla tarkkailematta sitä miten paikalliset työtään tekivät. Keskustelimme myös paikallisten kanssa heidän elämästään kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Pääsääntöisesti he tuntuivat olevan todella kiitollisia kaikista turisteista, jotka mahdollistavat heidän elantonsa. Ilo ei paikoin tuntunut kuitenkaan täysin vilpittömältä - suru siinsi joidenkin silmistä. Hotellimme vastaava kertoi eräällä automatkalla tekevänsä yli kymmentuntisia päiviä kuutena päivänä viikossa. Jos lomaa olisi, hän lähtisi Krabille, joka on lyhyen ajomatkan päässä. Hänellä ei ollut juurikaan aikaa tavata perhettään. Hän oli kiireinen pitäessään muiden perheitä tyytyväisinä.

Pitkät työpäivät pitivät sisällään erinomaista palvelua ja iloisia hetkiä mutta myös välinpitämättömyyttä ja silkkaa laiskuutta. Pohdin usein, mitä he itse ajattelevat työnteostaan. Miten olisi mahdollista muuttaa heidän työkulttuuriaan siten, että hyvin tehdystä työstä palkitaan ja että työpaikalla vetelehtimisestä ei kenenkään kannata maksaa? Ja että perheillä olisi mahdollisuus olla yhdessä. Toisaalta, erilaisia kulttuureitahan pitänee arvostaa sellaisenaan ja edellä mainituissa asioissa on varmasti meilläkin tekemistä.

Entä jos jokainen tekisimme sen työn mitä kulloinkin teemme niin hyvin kuin mahdollista? Ja pitäisimme omalta osaltamme huolta siitä, että tärkeimmälle jää aikaa; perheelle, ystäville, hyvinvoinnille. Sen lisäksi, että aikaansaava työ palkitsee tekijäänsä, nostaa se myös pitkän tähtäimen markkina-arvoa. Uusia haasteita pohtiville korostankin, että parasta mitä voi tehdä on tehdä se mitä kulloinkin tekee niin hyvin kuin mahdollista, pyrkiessä sinnikkäästi kohti uusia tavoitteita. Täytä aikasi aikaansaannoksilla ja mielekkäillä asioilla. Ja joskus kannattaa nauttia ihan vaan joutenolosta, jotta näkee asiat selkeämmin. Meillä on onneksemme tähän kaikkeen mahdollisuus.

Oikein ihanaa ja rauhallista Joulua! Toivon, että tulevan vuoden aikana tunnet eläväsi täysillä!

Kati

PS. Hyvä ruoka on intohimoni ja onnekseni juuri hotellimme lähellä oli korkeatasoinen kokkikoulu, missä pääsin valmistamaan herkkuani Panang Currya alusta lähtien. Katso Time for Lime ja testaa sinäkin sivuilla olevia ohjeita! Tältä se valmiina voisi näyttää, nam! :-)

Löydä oma äänesi

Olimme mieheni kanssa viettämässä harvinaista laatuaikaa kahden ja päädyimme Lahden Sibelius-taloon Anna Erikssonin koskettavaan konserttiin. En koskaan ole ollut kummempi Anna-fani mutta kokemus oli lähes tajuntaa räjäyttävä. Uskomaton nainen, uskomaton ääni ja upea aineisto esitettynä akustiikaltaan huhun mukaan yhdessä maailman parhaista saleista eivät todellakaan jättäneet kylmäksi.

Monella meistä on halu löytää oman äänemme, oma tarkoituksemme. Haluamme ilmaista itseämme ja tulla tavalla tai toisella kuulluiksi. Mutta ilmaisuvoimasi on ponneton ilman merkitystä; se jää heikoksi ääneksi, jota kukaan ei kuule. Jokainen meistä on uniikki yhdistelmä elämänkokemusta, lahjakkuutta ja osaamista. Tämän yhdistelmän ytimestä voi löytää oman ainutlaatuisen äänensä, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Merkityksesi piilee sisimmässäsi. Kuuntele siis mitä sisäinen äänesi kertoo ja luota siihen.

Anna Eriksson on löytänyt oman äänensä kaipuusta sekä suomalaisesta melankoliasta, ja on pukenut sen vahvaan, kauniiseen ilmaisumuotoon. Hän on hyödyntänyt lahjakkuutensa lapsesta lähtien ja rakentanut määrätietoisesti uraansa kansainvälisenä artistina. Ei ole muuten varmaan ollut helppoa, mutta kenties hyvin tyydyttävää.

Biografiassaan Anna kuvaa kasvuaan muusikoksi seuraavasti: "Vietin lapsuudessani vuosia ulkomailla. Ikuinen ikävöiminen on tuttu tunne minulle ja se on vaikuttanut elämääni ja lauluihini. Missä tahansa olin, aina oli ikävä jonnekin muualle. Tunsin itseni aina ulkopuoliseksi. Musiikki on lapsesta lähtien ollut tärkeä osa elämääni. Isä ja äiti ovat vauva-ajoista lähtien soittaneet ja laulaneet iltalaulut lastenhuoneessa veljelleni ja minulle. Iltarituaali oli meistä erityisen hauskaa ja mieleistä myös vanhemmilleni, koska esitykset saattoivat jatkua senkin jälkeen, kun yleisö oli jo unessa.

Ensimmäinen ja todella vaikuttavin musiikillinen muistoni liittyy lomamatkaamme Mombasaan, Keniaan. Istun rannalla siemaillen ihanaa mehua kookospähkinän puolikkaasta. Kuuntelen Abbaa uudet Walkmanit korvillani. Olen NIIN onnellinen. Agnetan ja Fridan äänet soivat sisälläni ja saavat minut tuntemaan itseni vahvaksi ja itsevarmaksi, muutenkin joksikin muuksi kuin olen. Ja herran tähden, minähän olin silloin viisivuotias!! Kaikkien niiden asioiden joukossa jotka inspiroivat minua ja tekevät onnelliseksi, yksi tärkeimmistä on musiikki. Voisi sanoa, että kaikki haaveeni ja muistoni on nuotein viivoille kirjoitettu."

Mikä on sellaista, johon sinä olet jo lapsena saanut kosketuksen? Mitä taitoja, näkökulmia, asioita olet jo pienestä pitäen harjoitellut? Mikä on lapsena saanut sinut tuntemaan olevasi todella elossa? Mikä sinua inspiroi ja mihin keskittyminen tuo sinulle onnen tunteita? Kun löydät sellaisen tunteen, joka inspiroi ja rakennat tulevaisuuttasi tavalla tai toisella sellaisen asian ja elämänkokemuksesi päälle, olet lähempänä oman äänesi löytymistä. Äänen, jolla on itsessään tarve tulla ilmaistuksi, ja jota kuunnellaan.

Katso linkistä Annan video http://www.youtube.com/watch?v=la0x_xeb_XM, nauti ja virittäydy viikonlopun tunnelmaan :-)

Kati

PS. Kävimme paluumatkalla Lahdesta Vääksyn Majakkapaviljongissa http://www.majakkapaviljonki.fi/index.php?res_h=1067&res_w=1707 syömässä jälleen herkullisia kanansiipiä. Myönnetään, juuri oikeanlaiset siivet ovat jostain syystä muotoutuneet meille harrastukseksi. Ei ehkä maailman terveelllisintä mutta älyttömän hyvää :-) Ja paikka oli mitä kaunein!

Miksi pitäisi pärjätä yksin?

Olin viikonloppuna rakkaiden anoppini ja appiukkoni luona tekemässä DVD:itä vanhoista 50-luvun kaitafilmeistä. Nauhoitimme vaarin kertomuksia filmien päälle. Elävistä kuvista tuli vieläkin elävämpiä, tarinat värittivät taustoja ja tapahtumia. Tuntui hienolta nähdä oma perhe osana suvun jatkumoa – yhteenkuuluvuuden tunne tiivistyi.

Olemme kaikki osia sukupolvien ketjussa. Yksilöitä ja yksilöllisiä ja samalla osia kokonaisuudesta. Nykyään puhutaan paljon siitä ettei meillä ole sellaisia turvaverkkoja kuin ennen. Ei ole mummoja tai kummeja lähimaillakaan, ystävilläkään ei ole aikaa. Joudumme pärjäämään yksin taakkoinemme. Mutta kuinka monelle meistä tämä on tietoinen valinta? Onko mahdollista, että avun pyytäminen on vaikeaa koska meillä on sisäänrakennettuna sodanjälkeinen tarve selvitä, pärjätä yksin? Toisaalta, emme halua olla vaivoiksi tai olla hankalia millään tavalla - kaikilla on niin kova kiire. On itsestään selvää, että me kyllä autamme läheisiämme tarvittaessa, ja oletamme muidenkin tietävän sen mutta emme ehkä tee mitään osoittaaksemme sitä. Avun pyytämisen, ja siksi myös antamisen, rima lienee turhankin korkealla.    

Suurta kohua aiheuttaneen TV2:sen Homoillan jälkimainingeissa pohdin, mitä lähimmäisen auttaminen meille henkilökohtaisesti tarkoittaa. Mitä on tapahtunut ajatukselle ”kohtele muita kuten haluaisit itseäsikin kohdeltavan”? Jotta voisimme kohdella muita kuten haluamme itseämme kohdeltavan, meidän täytyy ensin tunnistaa ja hyväksyä se miten tarvitsemme itseämme kohdeltavan. On hyvin inhimillistä tarvita hyväksyntää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta huolimatta siitä millaisia olemme. Parasta mitä voimme muille antaa on hyväksyntää, pyyteetöntä rakkauttamme ja apua silloin kun sitä tarvitaan. Ja kun antaa niin saa. Pienillä arjen teoilla osoitamme suuria tunteita ja saamme sen mukaista vastakaikua.

Legendan mukaan Sibelius sanoi vaimolleen tämän tiedustellessa mahdollista paluuaikaa huvituksista: "Rakkaani, olen säveltäjä, en ennustaja". Niinpä. Meistä kukaan ei osaa tulkita toisten ajatuksia ja harva osaa tunnistaa toisten tarpeita ennalta. Missä asioissa sinä haluat, tarvitset tulla kuulluksi, nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi ja miten voisit olla sen ilmaisemisessa selkeämpi? Mitä sinä voisit läheisillesi antaa jotta omatkin tarpeesi täyttyvät? Vedetään yhtä köyttä sukupolvien ketjussa. Uskalla olla läheinen J

Kati  

PS. Fiilistelimme kaitafilmien lisäksi 50-luvun tunnelmia appivanhempieni kanssa syömällä erinomaisia kanansiipiä Daddy's Dinersissa. Oli kuin olisi ulkomailla käynyt, mahtava miljöö ja erinomaista ruokaa :-) Ks. http://www.daddys.fi/index.php, suosittelen!

PPS. Tiedätkö ketään joka haluaisi lisätä omia uracoaching-taitojaan tai kouluttautua uracoachiksi? Kiinnostuneita voivat olla esimerkiksi yrityksesi HRD-henkilöt, esimiehet joilla on aito kiinnostus edistää alaistensa urakehitystä tai kuka vaan, joka miettii coachingia mahdollisena uranaan. Uusi valmennus alkaa tammikuussa. Katso lisää tästä, vinkkaa kaverille tai ilmoittaudu itse J

Olin viikko sitten amerikkalaisen enneagrammiguru Ginger Lapid-Bogdan viisipäiväisessä coaching-valmennuksessa. Kurssi oli erittäin antoisa niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin. Sain ilon tutustua uusiin kollegoihin. Erityisen mieluisa oli uusi belgialainen tuttavuus, jonka kanssa koimme sielujen sympatiaa. Sain ilokseni mahdollisuuden näyttää hänelle palasen kauneinta Suomea, Helsingin edustan saariston mereltä käsin.Ystäväni näki iltaisella veneretkellämme asioita, jotka ovat meille suomalaisille tavanomaisia, itsestäänselvyyksiä. Oli antoisaa nähdä omaa maailmaani hänen arvostavin silmin.

"Reframing" tai suomalaisittain asioiden uuteen perspektiiviin asettaminen, pohditutti minua kurssimme jälkeen. "Reframing" -käsitteeseen liittyy jonkun asian (kokemuksen, tarinan, tapahtuman) merkityksen tietoinen muuttaminen muuttamalla kuvaa, kehystä tai perspektiiviä.

Kuinka usein katselemmekaan maailmaa vain tietystä näkökulmasta, omista näkemisemme raameista tiukasti kiinni pitäen? Kuka on kertonut, että tarinamme onkaan totta? Ja jos vaikka olisikin, kuka sanoo, että tarinan muut esiintyjät kokevat asian samoin kuin sinä? Mikä heille on totta? Entä mikä meillä jää näkemättä kun rajaamme tahtoen tai tahtomattamme näköalaamme yrittäessämme keskittyä esimerkiksi "oleelliseen"?

Katselin erään asiakkaani kanssa syksyisessä puistossa kaunista, vinoon kasvanutta puuta, joka oli kallellaan komeiden, suorien ja vahvojen puiden keskellä. Puun lehdet olivat väärästä rungosta huolimatta yhtä kauniita kuin muidenkin puiden. Puu tuotti varmasti yhtä paljon, ellei jopa enemmän iloa ympäristölleen kuin muut puut. Puun juuret olivat vahvat ja sinnikkäät; se pitää vahvoilla juurillaan myös muita puita pystyssä ja täyttää siten tarkoituksensa. Asiakkaani sai tästä metaforasta hyödyllisiä oivalluksia siihen, miten hän näkee itsensä työyhteisössä ja mikä onkaan hänen varsinainen tehtävänsä - vain tarkastelemalla kaunista puuta eri perspektiiveistä.

Mikä on sellainen asia, jota sinun kannattaa tarkastella uudessa valossa? Valitse sellainen asia, tilanne tai tapahtuma, joka pohdituttaa sinua ja etsit siihen ratkaisua. Ajattele olevasi tiedonkeruumatkalla ja ota vastaan kaikki, hullultakin tuntuvat, asiat hyödyllisinä ratkaisun murusina. Pohdi sitten, miltä asia näyttäisi, jos antaisit asialle täysin uuden merkityksen? Entä jos sijoittaisit sen toiseen aikaan ja paikkaan, uuteen ympäristöön? Entä jos suurentelisit sitä enemmän ja enemmän, laajentaisit kokemuksen kehää? Tai pienentäisit sitä mielessäsi mitättömän kokoiseksi, yksityiskohtaiseksi, merkityksettömäksi? Katsele asiaa etäältä, tarkastele helikopteriperspektiivistä.Entä mitä merkitystä sillä on; sinulle, ympäristöllesi, maailmankaikkeudelle?

Hulluako ja hyödytöntä? Vai helpottavaa ja mahdollisuuksia avaavaa? Valitse itse :-) 

Uusia näkökulmia ja rohkeutta hyppyyn,

Kati

PS. 16.11. järjestän tutustumistilaisuuden siihen, miten voit kehittää tunneälyäsi enneagrammin avulla. Katso lisää tästä ja tule mukaan!

Elämän tarkoitus on tarkoitus

Olen pienestä pitäen miettinyt, mikä on elämän tarkoitus. Miksi me olemme täällä ja mitä virkaa minulla tässä kokonaisuudessa on? Taidan itse olla hyvä esimerkki siitä, että se mikä nuoresta asti kiinnostaa, ohjaa omaa uraa jollain tasolla. Eli ehkä juuri näiden kysymysten ansiosta olen itse päätynyt coachiksi - monen mutkan kautta.

"Elämän tarkoitus on tarkoitus." Lukiessani tämän lauseen köllötellessäni kesälomalla veneen kannella, tunsin riemua ja mielihyvää. Niin yksinkertaista ja niin totta.

Tänään kohtasin tilanteen, jossa kerroin vaihteeksi omista visioistani, unelmistani. Yleensä työstän näitä kysymyksiä asiakkaiden kanssa. Toki meille coacheillekin tällaiset kysymykset ovat työn tuoma etu, joten vastaaminenkin oli helppoa: Visionani on jättää jälkeeni mahdollisimman monta ihmistä, jotka ovat löytäneet työn ilon ja mielekkyyden, ja jotka edesauttavat mielekkään työkulttuurin syntymistä hyödyttäen muita ihmisiä ja yhteiskuntaa. Tämä on tarkoitukseni.

Kun on tarkoitus, löytyvät myös keinot ja sitä kautta menestys. Ehkä yrittämisen ja erehdyksenkin kautta.

Mihin sinun on tarkoitus elämäsi aikana myötävaikuttaa? Mikä työ on juuri sinun elämäsi arvoinen? Antoisaa tarkoituksen metsästystä :-)

Kati

PS. Kiitos kaikille, jotka ovat kommentoineet blogia ja uusittuja sivujani, jotka ovat osoitteessa http://www.mindwind.eu/. Olen pyrkinyt huomioimaan palautteet mahdollisuuksien mukaan. Jos et ole vielä antanut palautettasi, niin aikaa tähän on vielä perjantaihin asti, jonka jälkeen arvon tunneälytestin yhdelle onnekkaalle vastaajalle oman kehittymisensä tueksi!

PPS. Tästä kirjasta nautiskelin laineiden liplattaessa, suosittelen!

Onnellisuus

Eilen vietin pitkää iltaa hyvän ystäväni kanssa ja keskustelimme onnellisuudesta.  Päädyimme jokseenkin siihen, että onni ei ole staattista, vaan tilannesidonnaista, ja että onnen kokemuksia voi olla huolimatta siitä, etteivät onnellisuuden perinteiset mittarit ja menestyksen elementit, kuten kovapalkkainen työ, perhe, asunto, auto, lapset, täyty. Mitä onnellisuus siis oikeastaan on ja miten pyrkiä kohti alati liikkuvaa maalia?

Flow-kokemus kuvaa onnellisuuden tunnetta, sekä työssä että vapaa-ajalla. Sunnuntain Hesarissa Maija Vilkkumaa kuvaa flow-kokemustaan osuvasti: "Ylin, hienoin, nirvanan kaltainen esiintymisolotila olisi sellainen, jossa olisi yhtä aikaa keskipiste ja tarkkailija....Niin, että on vain, katsoo kanssasoittajiaan, katsoo yleisöä, katsoo hikipisaroita, tuntee omat levinneet meikkinsä, tuntee kohonneen pulssin, tietää, että kaikki on niinkuin pitää. Mihinkään ei tarvitse vaikuttaa, mitään ei tarvitse ohjailla, pitää vain antaa asioiden olla. Silloin pelko lähtee, vastuu katoaa, häpeä häviää, ja yhtäkkiä kaikki, aivan kaikki, on mahdollista."

Tai kuten kuuluisa onnellisuuden tutkija, Mihael Csikszentmihalyi (toivottavasti en joudu sanomaan tuota nimeä ääneen lähiaikoina...kirjoittaminenkin kangerteli) kuvaa: "Onnellisuus ei ole jotakin, mikä tapahtuu. Se ei ole seurausta hyvästä onnesta tai sattumasta. Sitä ei voi ostaa rahalla eikä mikään valta voi sitä käskeä. Se ei riipu ulkoisista tapahtumista vaan pikemminkin siitä, miten tulkitsemme ne. Onnellisuus on tila, johon jokaisen ihmisen täytyy yksityisesti valmistautua ja jota hänen täytyy vaalia ja puolustaa. Ihmiset, jotka oppivat kontrolloimaan sisäistä kokemustaan, kykenevät itse päättämään elämänsä laadusta, ja sen lähemmäksi onnellisuutta ei kukaan voi päästä."

Kaiketi kyse on keskittymisestä tähän hetkeen, eläen tässä ja nyt, kiitollisena niistä asioista, jotka ovat hyvin. Havaiten, aistien, arvostaen.

Niin. Taidanpa mennä tästä koneen ääreltä ottamaan pojat kainalooni, nuuhkin heitä hetken ja nauramme yhdessä.

Miten sinä päätät kokea onnea tänään?

Leppoisaa sunnuntaita,

Kati

Sinnikkyys palkitaan - vai palkitaanko?

Olen kummastellut kun jotkut kuvittelevat toisten menestyksen tulevan helpolla. Ikäänkuin onni tulisi ulkoa, lahjana vastaanottajalleen. Minä en tiedä yhtään menestynyttä ihmistä, joka ei olisi työskennellyt sinnikkäästi tavoitteidensa eteen. He tekevät kulloinkin parhaansa, keskittyvät oleelliseen ja ovat rohkeasti oman polkunsa kulkijoita. Ja mikä tärkeintä, heillä on usein jonkinasteinen tunne siitä, että se mitä he tekevät, on merkityksellistä. He ovat oppineet virheistään ja tarttuneet rohkeasti heille avautuneisiin mahdollisuuksiin. Ja kyllä, he työskentelevät sinnikkäästi - tälläkin hetkellä.

Olen viettänyt tässä muutaman päivän raadollisen rutiiniluonteisissa töissä. Täytyy myöntää, että kyllä puuduttaa. Olen parhaimmillani ideoidessa, visioidessa ja työskennellessäni ihmisten kanssa. Nyt hiljainen työhuone ja rutiinihommat jälleen odottavat - pitäisi jatkaa siitä mihin eilen jäin. Olisipa helppoa keksiä korviketekemistä, englannin termi 'procrastinating' soveltuisi tilanteeseen hyvin. Mutta kun tavoite on kirkkaana mielessä ja motivaatio on korkealla, asettuvat ne vähemmän mukavatkin tehtävät oikeaan kontekstiin. Tiedän, miksi teen tylsiäkin hommia. Keskitynkin siihen, miten saan tehtyä ne mahdollisimman tehokkaasti, jotta saan sen aikaan mitä tarvitsee. Ja sitten ryhdistäydyn, energisoin itseni ja ryhdyn hommiin. Ja palkitsen itseni kun urakka on ohi.

Kaikki yritykset ja onnistumiset ovat joskus alkaneet yhden ihmisen ajatuksesta. Ajatus ei kuitenkaan pelkästään ei riitä vaan tarvitaan lukemattomia tunteja raakaa työtä, että ajatukset ja unelmat toteutuvat. Sinnikkyys palkitaan kun motivaatio tekemiselle tulee sisältäpäin. Muuten sinnikkyys saattaa olla jopa tyhmää muiden tavoitteiden toteuttamista. "Otsa hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman"-asenne ohjaa meidät nöyrään työskentelyyn; herranpelko on arkipäivää sivistyneessä nyky-Suomessakin. Entä jos olisimme kaikki omien elämiemme herroja? Työskentelisimme sinnikkäästi omien unelmiemme eteen? Miltä työnteko maistuu, kun siinä on jotain järkeä? Voin kertoa, että hyvältä :-)

Löydä työ, joka saa sydämesi laulamaan. Silloin sinnikkyytesi palkitaan. Tässä vielä muutama konkreettinen vinkki siihen, miten tylsistäkin hommista saa tehot irti:
1. Priorisoi. Mieti mitä sinun täytyy ensiksi tehdä, jotta saat muut asiat etenemään. Mikä on tärkeintä, juuri nyt. Entä pitkällä tähtäimellä?
2. Aseta tavoite. Mieti mikä on realistinen tavoite, josta pidät kiinni vaikka puuduttaakin. Kirjaa maksimissaan kolme tavoitetta paperille ja aseta ne näkyvään paikkaan. Voit myös kirjoittaa tavoitteen viereen vastauksen kysymykseen "Miksi?", jotta muistat miksi tämä tavoite ja tehtävä on juuri nyt sinnikkyytesi arvoinen.
3. Tehosta. Mieti miten teet sen mitä teet, mahdollisimman tehokkaasti. Pari minuuttia suunnitteluun voi säästää tunteja aikaasi.
4. Energisoi itsesi. Miten sinä lataudut parhaiten? Tee lyhyesti  jotain sellaista, mistä saat energiaa, juuri ennen tehtävän aloitusta. Työskentelet silloin huomattavasti tehokkaammin. Jos ainoa mitä mieleesi tulee on baari-ilta kavereiden kanssa (mikä tunnetusti siirtää energiaa seuraavasta päivästä baari-iltaan), kokeile esimerkiksi lyhyttä liikuntaa. Avaa ikkuna, laita musiikki täysille, hypi, pompi tai varjonyrkkeile. Nosta sykettä ja ajattele onnistumistasi.
5. Ole sinnikäs. Tee se minkä olet päättänyt tehdä. Älä siirrä huomiseksi sitä mitä sinun kannattaa tehdä tänään. Haasta itsesi onnistumaan.
6. Palkitse itsesi. Välittömästi saatuasi tehtävän päätökseen. Parasta mitä voit tehdä on antaa itsellesi tunnustus hyvin tehdystä työstä. Ole aktiivisen tyytyväinen itseesi. Se on ihan sallittua! Niin ja itse asiassa se baari-iltakin sujuu hienosti, kun hehkut tyytyväisyyttä omaan itseesi ja aikaansaannoksiisi.

Yes! No niin... Nyt minunkin pitäisi mennä jatkamaan niitä rutiiniluonteisia, puuduttavia hommia... Hohhoijaa... Ei kyllä millään jaksaisi erityisesti kun eilen meni pikkutunneille vieraiden kanssa. Taidanpa aloittaa edellisen listan ykköskohdasta tänä aamuna itsekin :-)

Tsemppiä!

Kati

PS. Ai niin! Syksyn Pro Bono -coachattava valitaan pian. Ks. lisää osoitteesta http://www.mindwind.eu/23 ja laita viestiä eteenpäin tästä mahdollisuudesta niille, jotka sitä eniten tarvitsevat!

Entä jos unelmamme kävisivätkin toteen...

Lounastaessani kuumeilevan kuusivuotiaani kanssa kotosalla päädyimme mielenkiintoiseen keskusteluun. Lapseni kysyi: "Äiti, haluaisin keksiä sellaisen koneen, joka toteuttaisi sen mitä haluaa. Se olisi pallon muotoinen ja se toimisi joka paikasta, vaikka Amerikastakin." Hienoa, sanoin, ja kysyin sitten mitä hän itse toivoisi. Hetken mietittyään lapsi vastasi: "No että Bakugan-hahmot olisivat oikeasti olemassa ja että voisin olla itse Code Lyoko -ohjelmassa. Niin ja sitten olisi kivaa, ettei kenenkään tarvitsisi käydä töissä koska meneehän siinä ihan pää pyörälle kun menee töihin ja takaisin, töihin ja takaisin. Että rahaa vain olisi." Kysyin sitten: "Entä jos ihmiset haluavat käydä töissä, entä jos se onkin heistä kivaa? Ja mitä tapahtuisi jos kukaan ei tee töitä, jos vaikka siivoojat eivät enää siivoisi?" Poikani mielestä parempi olisikin, että ihmiset voisivat valita miten tekee. "Tai sitten kone voisi toteuttaa sellaisen toivomuksen, että kellään ei olisi paha olla ja että tavarat menisivät paikoille itsestään."

Niinpä. Kaikkea voi toivoa mutta kuitenkin asiat riippuvat siitä mitä itse haluaa ja mitä valintoja unelmiensa eteen tekee. Mitä unelmia sinä tänään vaalit? Mitä valitset tänään tehtäväksi, jotta olet askeleen verran lähempänä unelmiasi? Hyvän coach-ystäväni sanoin: Uskalla unelmoida!

Työurien pidentäminen vaatii yksilöllisiä päätöksiä

Ahtelan työryhmän raportti työurien pidentämisestä ja siitä virinnyt julkinen keskustelu on virkistävää ja tervetullutta luettavaa! Työurien pidentäminen on yhteiskunnallisena haasteena valtava ja edellyttää onnistuakseen eri tahojen rakentavaa yhteistyötä sekä innovatiivisia ratkaisuja. Yritysten näkökulmasta vastuu asian edistämisestä on monitahoinen. Millä keinoin työnantaja voi tukea henkilöstöään pidemmille työurille ja missä määrin se on liiketaloudellisesti kannattavaa?

Suunnitellut rakenteelliset toimenpiteet ovat ehdottoman tärkeitä, mutta niihin keskittyminen ulkoistaa todellisen vastuun, joka on aina yksilöillä. Työskenneltyäni yli kymmenen vuotta eri yritysten henkilöstön kehittämistehtävissä ja uracoachina, olen havainnut suureksi epäkohdaksi nousevan ihmisten oman uran hallinnan tunteen, joka on monilla hukassa. Yksilö odottaa turhan usein työnantajan, esimiehen tai muun ulkopuolisen tahon ottavan vastuuta itselleen kuuluvista asioista. Toimenpiteisiin ryhdyttäessä on harkittava tarkkaan edistävätkö ne yksilöllistä vastuunottoa.

Yritysten näkökulmasta yksilölliset tuottavuuserot ovat merkittäviä ja johtuvat monista eri syistä. Tuottavaksi työntekijäksi kehittyminen ja sellaisena pysyminen tulee mahdolliseksi, kun yksilö tekee merkitykselliseksi kokemaansa työtä omalla vahvuusalueellaan, riittävien haasteiden innostamana. Hän kokee, että hän kuuluu työyhteisöönsä, jossa hänellä on selkeä rooli ja mielekäs tehtävä. Hän saa asianmukaista palautetta työstään ja kokee oppivansa uutta. Hän on työnantajalleen ja yhteiskunnalle tuottava työntekijä, joka ei vaihda jatkuvasti työpaikkaa, uuvu turhaan, hakeudu aina vain uuteen koulutukseen tai jää pois työelämästä ennenaikaisesti. Hän on tyytyväinen ja tuottava, koska kokee olevansa työssään hyvä ja saa siihen mahdollisuuden, oikeudenmukaisesti. Ideaalikuva ja täysin mahdotontako? Tuskin, sillä esimerkiksi vuosittain tehtävän Suomen Parhaat Työpaikat ja HENRY ry:n Vuoden Henkilöstöteko -kilpailujen voittajayritykset ovat hyviä esikuvia siitä, miten asiaan panostaminen kannattaa.

Työelämä on muuttumassa radikaalisti. Työn ja työsuhteiden ennustettavuus heikkenee, ikäpyramidi on kääntymässä päälaelleen ja eri-ikäisten työntekijöiden odotukset työtään ja työnantajaansa kohtaan muuttuvat. Samat ratkaisut eivät sovi enää kaikille. Yrityksissä täytyy jatkossa kiinnittää enemmän huomiota yksilöllisiin tarpeisiin sekä mahdollistaa yksilölliset ja joustavat ratkaisut työurien kehittämisessä. Ennen kaikkea tulee ymmärtää, mikä työurien pidentämisessä on oleellista, miksi ja kenen intressejä se palvelee. Kun ymmärretään, mitä hyötyä tästä on, tulee talkoihinkin enemmän porukkaa.

Yritysten johdon tulee tiedostaa, että tuottavuus syntyy yksilöiden halusta ja kyvystä tuottaa. On tutkittu, että suorituspotentiaaliin liittyvät tekijät selittävät noin 50%:ia tuottavuuskyvyn muutoksista ja panostus henkisen pääoman kehittämiseen kasvattaa kannattavuutta . Nuorten ammattilaisten ja avainhenkilöiden kohdalla sitouttaminen on oleellinen tuottavuuteen vaikuttava tekijä. Valistuneissa yrityksissä onkin pitkään panostettu johtamisen ja osaamisen kehittämiseen ja usein toimintaedellytyksetkin ovat kunnossa. Mutta työmotivaation kehittäminen koetaan vaikeaksi ja sitä tarkastellaan lähinnä tavoitteiden ja palkkioiden näkökulmasta. Rahallisten palkkioiden motivointivaikutus on kuitenkin lyhytaikaista, eikä lisää tyytyväisyyttä itse työhön. Palkitsevana koetaan erityisesti arvostusta, itsensä toteuttamisen ja kehittymisen mahdollisuuksia ja elämän kokonaistasapainoa. Motivaatio syntyy jokaisessa yksilössä hyvin eri mekanismilla.

Kysymys on ensisijaisesti siitä, kuinka todellisena yritysten johto kokee tämän haasteen. On todettava, että usein johtokin on hukassa näiden kysymysten kanssa. Eikä ihmekään, sillä on vaikeaa investoida asioihin, joiden tuottovaikutusta on vaikea todentaa ja joita perinteisesti on pidetty ”hömppänä”. Mutta kumpi on parempaa liikkeenjohtamista? Varautua määrätietoisesti tulevaan ja toimia ennaltaehkäisevästi, vai katsoa mitä tapahtuu? Tuottavuus ja innovatiivisuus luovat uusia työpaikkoja. Jokaisen yrityksen johdon tulee kantaa näissä yhteiskunnallinen vastuunsa.

Yksilön oman uran hallintaa ja kehittymistä tukeva toiminta on kustannuksia ennaltaehkäisevää ja tehokkaasti työn tuottavuutta edistävää. Sitä edesauttaa henkilökohtaisen kehittymisen mahdollistaminen sekä työn tarkoituksenmukainen organisointi. Työn järjestelyihin liittyviä rajoitteita tulee tarkastella kriittisesti ja purkaa rohkeasti sellaiset, jotka eivät palvele ihmisten hyvinvointia sen paremmin kuin liiketoimintaakaan. Mutta ennen kaikkea esimiehille tulee antaa edellytykset käydä henkilökohtaisiin työurakysymyksiin liittyviä keskusteluita, jotta alaiset kokevat tulleensa aidosti kuulluiksi. Esimiehen tärkein tehtävä on tukea alaisiaan loistamaan työssään.

Muutos alkaa aina yhdestä ihmisestä, joka saa mukaansa muita. Nyt tarvitsemme rohkeita käytännön esimerkkejä yrityselämästä – menestystarinoita ihmisistä ja yrityksistä. Massa-ajattelusta on siirryttävä yksilöllisten ratkaisujen mahdollistamiseen. Silloin työurat pitenevät luonnollisella tavalla, hyvinvointia ja terveyttä edistäen. Ei kovemmin, vaan aidosti fiksummin! Mitä valintoja sinä teet oman työsi suhteen tänään?

Mistä on kyse?

Suomi on Newsweekin mukaan maailman paras maa. Miksi siis niin useat meistä ovat tyytymättömiä omaan tilanteeseensa ja mahdollisuuksiinsa? Miksi olemme yksi maailman työuupuneimmista kansoista? Miksi meillä opiskellaan loputtomasti? Entä mitä me voimme tehdä voidaksemme hyvin?

Tämä blogi tulee nostamaan esiin yksilön mahdollisuuksia parantaa omaa henkilökohtaista menestystään yhteiskunnallisessa kontekstissa. Uskon, että jokainen haluaa elää mielekästä elämää. Yksilöt muodostavat yhteiskunnan. Siispä vaikuttamalla yksilöiden mielekkään elämän tavoitteluun - henkilökohtaiseen menestykseen - vaikutamme vahvasti myös yhteiskuntaan.

Filosofi Pekka Himanen kuvaa teoksessaan Kukoistuksen käsikirjoitus koruttomasti Suomen henkisen pahoinvoinnin tilaa:

• Joka viidennellä suomalaisella on psyykkisen sairauden diagnoosi
• Suomessa syödään päivittäin 700 000 mielialalääkettä
• Mielenterveyssyistä on tullut johtava syys sairauspoissaoloihin ja varhaiselle eläkkeelle jäämiseen
• Joka seitsemännellä yläkouluikäisellä on depression oireita
• Joka 20. yliopisto-opiskelija käy terapiassa

Miksi näin? Olkoonkin niin, että Suomi on maailman paras maa mutta suomalaisilla ei ole hyvä olla. Aikamoinen paradoksi vai mitä?

Himasen mukaan olemme suuren yhteiskunnallisen muutoksen äärellä. Väitänkin, että suurin osa suomalaisten pahoinvoinnista johtuu heistä itsestään. Jokaisen ihmisen tunnetila on aina oma valinta. Toki kasvatuksemme, koulutuksemme ja ympäristömme asettavat omia vaatimuksiaan ja paineitaan. Mutta henkilö, joka tietää mitä haluaa, tuntee itsensä hyvin, on riittävän vahva arvostaakseen muita ja joka osaa kokea henkilökohtaista onnea, voi hyvin ja menestyy. Ainakin omilla mittareillaan ja mitään muita mittareitahan henkilön ei kannata onnellisuudelleen hyväksyä. Omasta urasta, menestyksestä ja elämästä tulee kunkin kantaa oma vastuunsa. Väitän, että suuri osa suomalaisista ei hyödynnä niitä yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia voimavaroja, joita heillä on käytettävissään.

Tästä alkaa siis Menestyksen Metsästäjät -blogi, joka nostaa esiin yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia epäkohtia ja tuottaa ratkaisuehdotuksia erityisesti yksilöiden menestyksen edellytysten nostamiseen. Haastan samalla lukijat käymään aktiivista keskustelua siitä, mitä "ruohonjuuritasolla" on tehtävissä, jotta suomalaiset menestyvät ja luovat uudenlaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Mitä sinä olet aiheesta mieltä? Menestyksen metsästäjät, olkaa kuulolla!