tiistai 17. toukokuuta 2011

Mikä minusta tulee isona?

Aina jonkun valmistuessa tai väitellessä tulee mieleen oma opintojeni polku tähän päivään. Mistä ihmeestä sitä tietää, mikä minusta isona tulee? Itsekin tuskailin saman kysymyksen kanssa pitkään. Tuntuu, että löysin oman polkuni tai edes sen pään vasta yli kolmekymppisenä kun olin kokenut maailmaa eri kolkilta, elämää eri rooleissa ja työpaikkoja toisensa perään. Enkä kenties vieläkään ole perillä vaikka juuri nyt siltä tuntuu. Mutta murusia nykyisyydestä oli jo havaittavissa lapsena, kouluaikana ja kiinnostuksen kohteideni parista.

Haluatko lähteä tutkimusmatkalle? Alla on Maailman on runsaudensarvi –harjoitus, jonka minä tein pohtiessani omaa uraani Firework Career Coaching- valmennuksessa Englannissa kolme vuotta sitten. Käsin tekemäni raapustus on edelleen seinälläni ja yhtenä lauseena siinä lukee: Johdan kansainvälistä uravalmentajien verkostoa. Vielä en ole tavoitteeni suhteen perillä mutta suunta on vahva J Hassua on, että tuolloin idea kuulosti hullulta. Nyt kolme vuotta sen jälkeen jopa todennäköiseltä. Tee sinäkin vaikka huviksesi tämä harjoitus ja katso mitä hulluja tai jopa järkeviä ideoita sinä saat tulevaisuuden suunnallesi.

Samaisessa seinälläni olevassa lapussa lukee myös: "Tarjoamme uracoaching-palveluita kaikille sitä haluaville."  Yhtenä tuotoksena tästä ideasta on Mindwindin virtuaalicoaching-palvelu, johon olen koonnut kymmeniä muita urasuuntaa selkeyttäviä harjoituksia omatoimiharjoittelua varten. Hinnaltaan palvelu on tarjouksena alk. 90€/3kk ja voit tilata sen mailaamalla minulle. Laitan sinulle tunnukset tai lahjakortin paluupostissa. Virtuaalicoach on hyvä lahjaidea valmistuvalle tai urasuuntaansa pohtivalle ystävällesi!

Enjoy!

Kati