tiistai 17. toukokuuta 2011

Mikä minusta tulee isona?

Aina jonkun valmistuessa tai väitellessä tulee mieleen oma opintojeni polku tähän päivään. Mistä ihmeestä sitä tietää, mikä minusta isona tulee? Itsekin tuskailin saman kysymyksen kanssa pitkään. Tuntuu, että löysin oman polkuni tai edes sen pään vasta yli kolmekymppisenä kun olin kokenut maailmaa eri kolkilta, elämää eri rooleissa ja työpaikkoja toisensa perään. Enkä kenties vieläkään ole perillä vaikka juuri nyt siltä tuntuu. Mutta murusia nykyisyydestä oli jo havaittavissa lapsena, kouluaikana ja kiinnostuksen kohteideni parista.

Haluatko lähteä tutkimusmatkalle? Alla on Maailman on runsaudensarvi –harjoitus, jonka minä tein pohtiessani omaa uraani Firework Career Coaching- valmennuksessa Englannissa kolme vuotta sitten. Käsin tekemäni raapustus on edelleen seinälläni ja yhtenä lauseena siinä lukee: Johdan kansainvälistä uravalmentajien verkostoa. Vielä en ole tavoitteeni suhteen perillä mutta suunta on vahva J Hassua on, että tuolloin idea kuulosti hullulta. Nyt kolme vuotta sen jälkeen jopa todennäköiseltä. Tee sinäkin vaikka huviksesi tämä harjoitus ja katso mitä hulluja tai jopa järkeviä ideoita sinä saat tulevaisuuden suunnallesi.

Samaisessa seinälläni olevassa lapussa lukee myös: "Tarjoamme uracoaching-palveluita kaikille sitä haluaville."  Yhtenä tuotoksena tästä ideasta on Mindwindin virtuaalicoaching-palvelu, johon olen koonnut kymmeniä muita urasuuntaa selkeyttäviä harjoituksia omatoimiharjoittelua varten. Hinnaltaan palvelu on tarjouksena alk. 90€/3kk ja voit tilata sen mailaamalla minulle. Laitan sinulle tunnukset tai lahjakortin paluupostissa. Virtuaalicoach on hyvä lahjaidea valmistuvalle tai urasuuntaansa pohtivalle ystävällesi!

Enjoy!

Kati

torstai 21. huhtikuuta 2011

Vitsa sulle, palkka mulle

Viime sunnuntaina ovellamme kävi ahkeria virpojia. "Vitsa sulle, palkka mulle" -lausetta kuunneltuani useaan otteeseen ryhdyin miettimään työn ja ansainnan yhteyttä. Vertauskuvallisesti: Entä jos meidän ei tarvitsisikaan vääntää vitsasta asiaa vaan vaalisimme pulppuilevia tulonlähteitä? 

Taloudellinen riippumattomuus herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Moni meistä työskentelee rahoittaaksemme päivittäisen elantomme. Harvalla on taloudellista vapautta tehdä sitä mille sydän laulaa. Entä jos olisikin mahdollista rahoittaa eläminen jollain muulla kuin puuduttavalla palkkatyöllä? Ja millä mielekkäällä sitten täyttäisit elämäsi?

Yllätyksekseni useassa uracoaching-casessa puhutaan todella vähän rahasta. Mielekkyyden etsinnässä rahan merkitys on välineellinen. Rahaa pitää olla riittävästi, jotta pystyy turvaamaan itselleen tärkeän elämän. Rahan maksimointia harva ajaa takaa. Raha on monelle kuitenkin menestyksen mitta ja väline hyvään elämään. Mutta useammille se luo tarpeettomia ahdistuksen tunteita, ja rajoitteita sille mikä on tärkeintä. Entä jos loisit tietoisesti sellaisen omavaraisen tilanteen, missä omaisuutesi tuottaa mahdollisuuden keskittyä siihen mitä todella haluat tehdä?

Onneksemme ihminen on oppiva eläin.  Rahaa voi oppia käsittelemään niin, että se tuottaa muutakin kun ahdistuksen tunteita. Sinun ei tarvitse olla rahoitusalan ammattilainen oppiaksesi hallitsemaan omaa talouttasi. Ainoa mitä todella tarvitset on päätös ryhtyä oman elämäsi ohjailijaksi ja kukkarosi todelliseksi herraksi.  Jos haluat pohtia, mitä tämä sinun kohdallasi tarkoittaa niin suosittelen tutustumaan esimerkiksi varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmen ajatuksiin, taikka kirjaan Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulisi tietää sijoittamisesta.  Ja nämä vinkit soveltuvat aivan yhtä hyvin myös miehille :-)

Rikkaita ajatuksia pääsiäiseesi toivottaen,

Kati

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Menestystarinoita metsästämässä

Yksi unelmani on lähellä toteutumistaan. Minusta tulee kirjailija! Tein juuri sopimuksen WSOYpron kanssa; kirjoitan uracoachingiin liittyvän kirjan yhdessä Maria Carlssonin kanssa. Työnimeltään kirja on ”Merkityksellisen uran luominen – käytännön opas” eli tarkoituksena on saada aikaan teos, joka antaa konkreettisia urakehitystyökaluja henkilöille, joilla on halu vaikuttaa omaan työhönsä ja päättää siitä, millaista työelämää rakennamme nyt ja tulevaisuudessa. Kirjan on tarkoitus ilmestyä vuoden 2012 alussa.

Kirjaprojekti hirvittää hieman, homma tuntuu varsin suurelta ja samalla erittäin mielenkiintoiselta. Kirjailijakeltanokkana olen onnellinen mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä kirjoittamisen ammattilaisten kanssa. Maria on kirjoittanut suositun Esimies ja coaching -kirjan (joka on must jokaisen esimehen ja johtamisen kehittäjän kaapissa!) ja kustannustoimittajamme ote on varsin jämäkkä. Olen siis hyvässä seurassa!

Etsimme kirjaan haastateltavaksi henkilöitä, jotka ovat menestyneet elämässään omilla mittareillaan. Ihmisiä, jotka ovat tehneet poikkeuksellisia uraratkaisuita, sekä ihmisiä, jotka ovat ponnistaneet vaikeuksien kautta voittoon. Kirjan perususkomuksena on, että jokaisella ihmisellä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan urakehitykseensä kuin he uskovatkaan. Menestyksen mittarina on oma onnellisuus. Jos siis tiedät omilla mittareillaan menestyneen tai muuten vain rohkeita uraratkaisuita tehneen henkilön lähipiiristäsi tai olet kiinnostunut kuulemaan jonkun kiinnostavan henkilön tarinan, anna vinkki minulle! Toivon saavani mahdollisimman monta hyvää ja mielenkiintoista tarinaehdotusta perusteluineen 30.4. mennessä. Laita mailia osoitteeseen kati.jarvinen@mindwind.eu ja kerro keitä meidän kannattaisi haastatella ja miksi heidän tarinansa on sinusta erityisen kiinnostava.

Olen vahvasti sitä mieltä, että uracoachingia pitäisi olla muodossa tai toisessa tarjolla kaikille uravaihtoehtoja tai -suuntaa pohtiville ihmisille. Elämä on päämäärättömään haahuiluun ja jatkuvaan epämukavuusalueella työskentelyyn liian lyhyt. Kysymys on myös yhteiskunnallisesti tärkeä väestön ikääntyessä ja yhä useamman nuoren tippuessa pois työelämästä. Minulla on ollut ilo ja kunnia coachata lukuisia ihmisiä kohti itsensä näköistä uraa ja onnellista elämää. Nyt toivon, että kirjan välityksellä yhä useampi ihminen saa inspiraatiota sekä käytännönläheistä rohkeutta kirkastaa ja toteuttaa unelmansa. Auta minua toteuttamaan tämä tavoite antamalla vinkki haastateltavista, joiden tarinoista muutkin rohkaistuvat.

Aurinkoiset kiitokset jo etukäteen :-)

Kati

PS. Mikäli tiedät henkilön, joka voisi hyötyä uracoachingista, anna hänelle vinkki. Yksin on turha tuskailla kun apuakin on tarjolla! Jos ystäväsi sinun suosittelemana osallistuu uracoaching-prosessiin, saat kiitoksena uunituoreen kirjani heti sen ilmestyttyä :-)

tiistai 22. helmikuuta 2011

Pysähtymisen hetkiä

Joskus eteen tulee pysähtymisen hetki. Hetki jolloin joku asia, tapahtuma tai tunne pysäyttää hetkeksi kaiken muun. Tällaisen pysähtymisen jälkeen mikään ei ole enää aivan ennallaan.

Rakas vaarini kuoli eilen pitkän sairaalassa olon jälkeen. Järkeni takoo tyytyväisyyttä siitä, että hän ei joutunut kauempaa kärsimään, toisaalta pieni tyttö minussa olisi halunnut vielä pitää vaarinsa.Toivon, että vaarini koki eläneensä hyvän elämän. Elämän, joka antoi paljon ja johon hän olisi ollut tyytyväinen. Viimeinen vaarilta kuulemani ajatus oli: "Pitäkää toisistanne huolta ja eläkää sovussa". Viisaita sanoja, joita kannan varmasti mukanani.

Vaaria kunnioittaakseni haluan jakaa toisen hetken, joka sai minut hieman aikaa sitten pysähtymään. Minulla oli kunnia kuulla Jukka Perkon koskettavaa sovitusta tunnetusta Maan korvessa -virrestä osana tarinaa, joka kertoi muusikon  kasvusta ja kehityksestä. Uskon, että vaari olisi myös pysähtynyt nauttimaan tästä esityksestä. Huumormiehenä ja pilke silmäkulmassa vaari olisi varmasti sanonut: "Tässä on jotain herkkää..."

Rakkaudella vaarille,

Kati

tiistai 18. tammikuuta 2011

Merkityksellisistä ihmisistä

Se millaisilla ihmisillä ympäröimme itsemme vaikuttaa merkittävästi onnellisuuteemme. Ihmissuhteemme paitsi tuovat meille sosiaalista mielihyvää myös muokkaavat odotuksiamme, halujamme ja tavoitteitamme. Me kaikki rakennamme tulevaisuuttamme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Ei siis ole lainkaan samantekevää keitä ympärilläsi on.

Gallupin tekemän laajan tutkimuksen mukaan työhyvinvoinnin ja sitoutumisen suurin ennustaja ei ole se mitä ihmiset tekevät vaan kenen kanssa. Tutkijat ovat huomanneet, että jopa pienetkin positiiviset muutokset sosiaalisessa yhteenkuuluvuuden tunteessa johtavat suuriin muutoksiin tuottavuudessa. Katso lisää tutkimuksesta kirjasta Wellbeing - The Five Essential Elements.

Olen pitkään tietoisesti etsinyt ympärilleni ihmisiä joiden visio inspiroi minua, joita arvostan ammattilaisina sekä joiden kanssa on ilo työskennellä. Olen tavannut useita yrityksiä, yhteisöjä ja yksilöitä joiden kanssa olen sparrannut ajatuksia siitä millaista yhteistyömme voisi parhaimmillaan olla, huomioiden kaikkien osapuolten tarpeet. Viime viikolla asiat loksahtivat kohdalleen sekä järjen, tunteen että intuition tasoilla. Sovin yhteistyöstä coaching-alan uranuurajan, Business Coaching Centerin kanssa. Pääsen nyt työskentelemään valtavan inspiroivassa porukassa kohti innostavaa visiota. Aika näyttää yhteistyömme hedelmät. Sydämeni laulaa ilosta!

Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa siihen millaisten ihmisten kanssa aikaamme vietämme. Salli itsellesi lisätä aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tukevat hyvinvointiasi sekä kasvuasi ihmisenä ja joiden kanssa sinulla on hyvä olla. Mieti myös millaisia sosiaalisia jälkiä sinä jätät perääsi - sinulla on vaikutus useamman ihmisen onnellisuuteen kuin kuvitteletkaan.

Kati

PS. Minulla on ollut ilo työskennellä myös Varallisuusvalmennus Oy:n Terhi Majasalmen kanssa. Terhi tekee uraauurtavaa työtä vahvistaakseen ihmisten taloudellisen ja henkilökohtaisen menestyksen edellytyksiä. Suosittelen lämpimästi Terhin Menestysseminaaria 12.3.2011 Wanhassa Satamassa! Katso linkki, ilmoittaudu mukaan ja ympäröi itsesi ihmisillä, joilla voi olla merkittävä vaikutus Sinun tulevaisuuteesi!

perjantai 7. tammikuuta 2011

Uusia alkuja

Uusi vuosi, uudet kujeet. Onko aika aloittaa jotain uutta? Vai kenties pitäytyä vanhassa?

Perheemme on ollut "poikkeustilassa" jo parisen viikkoa: antoisan tiiviitä hetkiä sukulaisten ja ystävien kanssa pyhinä, pyhien välillä töitä ja lastenhoitoa. Kun päiväkoti on kiinni 2,5 viikkoa niin työssäkäyvät vanhemmat saavat venyttää luovuuttaan tärkeiden asioiden yhdistelemisessä. Ajattelen, että on ihanaa päästä taas "normaalirutiineista" kiinni ensi viikolla. Mutta toisaalta: kannattaako? On ollut hyvä hetki pohtia mitä tuloksia, niin hyviä kuin huonojakin, olen rutiineillani saanut aikaan viime vuonna. Entä millaista elämää ja millaisia tuloksia haluan luoda tulevana vuotena? Entä sen jälkeen?

"Few things are as foolish as hoping old behaviours will somehow present new results" korostaa Robin Sharma kirjassaan “The leader who had no title”. Pienillä päivittäisillä muutoksilla ajatuksissa ja toimintatavoissa saa vähitellen aikaan haluamiaan tuloksia. Päivittäisen toiminnan valjastaminen kohti pitkän tähtäimen hyötyä kannattaa. Jokaisessa hetkessä on valinnan mahdollisuus; kehitys, taantuminen tai paikallaan polkeminen. Millaisia tapoja valita sinulla on, ja olisiko näissä tarkastelun paikka?

Minä aion tänä vuonna keskittyä kurinalaisuuteen, joka kuulostaa itse asiassa aika ikävältä näin positiivisia kokemuksia ja mielihyvää hakevana ihmisenä J Mutta kurinalaisuus merkitsee minulle tietoista pyrkimystä kohti tavoitteitani; haluan toimia kurinalaisesti. Punnitsen päivittäin ja pienissä hetkissä, johdattavatko esimerkiksi mielitekoni tai mukavuudenhaluni hetkillä tekemäni valinnat minua lähemmäs tavoitteitani, ja teen hyvistä valinnoista itselleni rutiinin. Kurinalaisuus merkitsee minulle myös sitä, että minä hallitsen omaa aikaani, eivät muut. Minä asetan itselleni aikataulut, joiden puitteissa ja ansiosta tärkeimmät asiat toteutuvat. Varjelen kurinalaisesti sitä, että luon itselleni mahdollisuuksia elää hyvää elämää.

Uusista aluista kehkeytyy uusia rutiineja joten toivon sinulle antoisaa vuotta 2011! Siitä tulee sellainen, kun otat tavaksesi tehdä jokaisesta päivästä edellistä paremman.

Kati

PS. Vastaa uracoaching-kyselyyni ja voit voittaa 5 kerran uracoachingin taikka Wellbeing: The Five Essential Elements -kirjan! Ilahdutathan tällä mahdollisuudella myös ystäviäsi J
PPS. Katso Robin Sharman inspiroiva video alta. Lisää aineistoa Robinilta löydät osoitteesta http://www.theleaderwhohadnotitle.com/.



tiistai 14. joulukuuta 2010

Niin hyvin kuin mahdollista

Terveisiä Thaimaan lämmöstä!

Noh, onhan siitä jo yli viikko kun palasimme Koh Lantalta mutta lämpö tuntuu mielen iholla edelleen.

Vetelehdimme saarella kaksi viikkoa nauttien jokaisesta kiireettömästä hetkestä. En voinut kuitenkaan olla tarkkailematta sitä miten paikalliset työtään tekivät. Keskustelimme myös paikallisten kanssa heidän elämästään kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Pääsääntöisesti he tuntuivat olevan todella kiitollisia kaikista turisteista, jotka mahdollistavat heidän elantonsa. Ilo ei paikoin tuntunut kuitenkaan täysin vilpittömältä - suru siinsi joidenkin silmistä. Hotellimme vastaava kertoi eräällä automatkalla tekevänsä yli kymmentuntisia päiviä kuutena päivänä viikossa. Jos lomaa olisi, hän lähtisi Krabille, joka on lyhyen ajomatkan päässä. Hänellä ei ollut juurikaan aikaa tavata perhettään. Hän oli kiireinen pitäessään muiden perheitä tyytyväisinä.

Pitkät työpäivät pitivät sisällään erinomaista palvelua ja iloisia hetkiä mutta myös välinpitämättömyyttä ja silkkaa laiskuutta. Pohdin usein, mitä he itse ajattelevat työnteostaan. Miten olisi mahdollista muuttaa heidän työkulttuuriaan siten, että hyvin tehdystä työstä palkitaan ja että työpaikalla vetelehtimisestä ei kenenkään kannata maksaa? Ja että perheillä olisi mahdollisuus olla yhdessä. Toisaalta, erilaisia kulttuureitahan pitänee arvostaa sellaisenaan ja edellä mainituissa asioissa on varmasti meilläkin tekemistä.

Entä jos jokainen tekisimme sen työn mitä kulloinkin teemme niin hyvin kuin mahdollista? Ja pitäisimme omalta osaltamme huolta siitä, että tärkeimmälle jää aikaa; perheelle, ystäville, hyvinvoinnille. Sen lisäksi, että aikaansaava työ palkitsee tekijäänsä, nostaa se myös pitkän tähtäimen markkina-arvoa. Uusia haasteita pohtiville korostankin, että parasta mitä voi tehdä on tehdä se mitä kulloinkin tekee niin hyvin kuin mahdollista, pyrkiessä sinnikkäästi kohti uusia tavoitteita. Täytä aikasi aikaansaannoksilla ja mielekkäillä asioilla. Ja joskus kannattaa nauttia ihan vaan joutenolosta, jotta näkee asiat selkeämmin. Meillä on onneksemme tähän kaikkeen mahdollisuus.

Oikein ihanaa ja rauhallista Joulua! Toivon, että tulevan vuoden aikana tunnet eläväsi täysillä!

Kati

PS. Hyvä ruoka on intohimoni ja onnekseni juuri hotellimme lähellä oli korkeatasoinen kokkikoulu, missä pääsin valmistamaan herkkuani Panang Currya alusta lähtien. Katso Time for Lime ja testaa sinäkin sivuilla olevia ohjeita! Tältä se valmiina voisi näyttää, nam! :-)