perjantai 20. elokuuta 2010

Entä jos unelmamme kävisivätkin toteen...

Lounastaessani kuumeilevan kuusivuotiaani kanssa kotosalla päädyimme mielenkiintoiseen keskusteluun. Lapseni kysyi: "Äiti, haluaisin keksiä sellaisen koneen, joka toteuttaisi sen mitä haluaa. Se olisi pallon muotoinen ja se toimisi joka paikasta, vaikka Amerikastakin." Hienoa, sanoin, ja kysyin sitten mitä hän itse toivoisi. Hetken mietittyään lapsi vastasi: "No että Bakugan-hahmot olisivat oikeasti olemassa ja että voisin olla itse Code Lyoko -ohjelmassa. Niin ja sitten olisi kivaa, ettei kenenkään tarvitsisi käydä töissä koska meneehän siinä ihan pää pyörälle kun menee töihin ja takaisin, töihin ja takaisin. Että rahaa vain olisi." Kysyin sitten: "Entä jos ihmiset haluavat käydä töissä, entä jos se onkin heistä kivaa? Ja mitä tapahtuisi jos kukaan ei tee töitä, jos vaikka siivoojat eivät enää siivoisi?" Poikani mielestä parempi olisikin, että ihmiset voisivat valita miten tekee. "Tai sitten kone voisi toteuttaa sellaisen toivomuksen, että kellään ei olisi paha olla ja että tavarat menisivät paikoille itsestään."

Niinpä. Kaikkea voi toivoa mutta kuitenkin asiat riippuvat siitä mitä itse haluaa ja mitä valintoja unelmiensa eteen tekee. Mitä unelmia sinä tänään vaalit? Mitä valitset tänään tehtäväksi, jotta olet askeleen verran lähempänä unelmiasi? Hyvän coach-ystäväni sanoin: Uskalla unelmoida!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Työurien pidentäminen vaatii yksilöllisiä päätöksiä

Ahtelan työryhmän raportti työurien pidentämisestä ja siitä virinnyt julkinen keskustelu on virkistävää ja tervetullutta luettavaa! Työurien pidentäminen on yhteiskunnallisena haasteena valtava ja edellyttää onnistuakseen eri tahojen rakentavaa yhteistyötä sekä innovatiivisia ratkaisuja. Yritysten näkökulmasta vastuu asian edistämisestä on monitahoinen. Millä keinoin työnantaja voi tukea henkilöstöään pidemmille työurille ja missä määrin se on liiketaloudellisesti kannattavaa?

Suunnitellut rakenteelliset toimenpiteet ovat ehdottoman tärkeitä, mutta niihin keskittyminen ulkoistaa todellisen vastuun, joka on aina yksilöillä. Työskenneltyäni yli kymmenen vuotta eri yritysten henkilöstön kehittämistehtävissä ja uracoachina, olen havainnut suureksi epäkohdaksi nousevan ihmisten oman uran hallinnan tunteen, joka on monilla hukassa. Yksilö odottaa turhan usein työnantajan, esimiehen tai muun ulkopuolisen tahon ottavan vastuuta itselleen kuuluvista asioista. Toimenpiteisiin ryhdyttäessä on harkittava tarkkaan edistävätkö ne yksilöllistä vastuunottoa.

Yritysten näkökulmasta yksilölliset tuottavuuserot ovat merkittäviä ja johtuvat monista eri syistä. Tuottavaksi työntekijäksi kehittyminen ja sellaisena pysyminen tulee mahdolliseksi, kun yksilö tekee merkitykselliseksi kokemaansa työtä omalla vahvuusalueellaan, riittävien haasteiden innostamana. Hän kokee, että hän kuuluu työyhteisöönsä, jossa hänellä on selkeä rooli ja mielekäs tehtävä. Hän saa asianmukaista palautetta työstään ja kokee oppivansa uutta. Hän on työnantajalleen ja yhteiskunnalle tuottava työntekijä, joka ei vaihda jatkuvasti työpaikkaa, uuvu turhaan, hakeudu aina vain uuteen koulutukseen tai jää pois työelämästä ennenaikaisesti. Hän on tyytyväinen ja tuottava, koska kokee olevansa työssään hyvä ja saa siihen mahdollisuuden, oikeudenmukaisesti. Ideaalikuva ja täysin mahdotontako? Tuskin, sillä esimerkiksi vuosittain tehtävän Suomen Parhaat Työpaikat ja HENRY ry:n Vuoden Henkilöstöteko -kilpailujen voittajayritykset ovat hyviä esikuvia siitä, miten asiaan panostaminen kannattaa.

Työelämä on muuttumassa radikaalisti. Työn ja työsuhteiden ennustettavuus heikkenee, ikäpyramidi on kääntymässä päälaelleen ja eri-ikäisten työntekijöiden odotukset työtään ja työnantajaansa kohtaan muuttuvat. Samat ratkaisut eivät sovi enää kaikille. Yrityksissä täytyy jatkossa kiinnittää enemmän huomiota yksilöllisiin tarpeisiin sekä mahdollistaa yksilölliset ja joustavat ratkaisut työurien kehittämisessä. Ennen kaikkea tulee ymmärtää, mikä työurien pidentämisessä on oleellista, miksi ja kenen intressejä se palvelee. Kun ymmärretään, mitä hyötyä tästä on, tulee talkoihinkin enemmän porukkaa.

Yritysten johdon tulee tiedostaa, että tuottavuus syntyy yksilöiden halusta ja kyvystä tuottaa. On tutkittu, että suorituspotentiaaliin liittyvät tekijät selittävät noin 50%:ia tuottavuuskyvyn muutoksista ja panostus henkisen pääoman kehittämiseen kasvattaa kannattavuutta . Nuorten ammattilaisten ja avainhenkilöiden kohdalla sitouttaminen on oleellinen tuottavuuteen vaikuttava tekijä. Valistuneissa yrityksissä onkin pitkään panostettu johtamisen ja osaamisen kehittämiseen ja usein toimintaedellytyksetkin ovat kunnossa. Mutta työmotivaation kehittäminen koetaan vaikeaksi ja sitä tarkastellaan lähinnä tavoitteiden ja palkkioiden näkökulmasta. Rahallisten palkkioiden motivointivaikutus on kuitenkin lyhytaikaista, eikä lisää tyytyväisyyttä itse työhön. Palkitsevana koetaan erityisesti arvostusta, itsensä toteuttamisen ja kehittymisen mahdollisuuksia ja elämän kokonaistasapainoa. Motivaatio syntyy jokaisessa yksilössä hyvin eri mekanismilla.

Kysymys on ensisijaisesti siitä, kuinka todellisena yritysten johto kokee tämän haasteen. On todettava, että usein johtokin on hukassa näiden kysymysten kanssa. Eikä ihmekään, sillä on vaikeaa investoida asioihin, joiden tuottovaikutusta on vaikea todentaa ja joita perinteisesti on pidetty ”hömppänä”. Mutta kumpi on parempaa liikkeenjohtamista? Varautua määrätietoisesti tulevaan ja toimia ennaltaehkäisevästi, vai katsoa mitä tapahtuu? Tuottavuus ja innovatiivisuus luovat uusia työpaikkoja. Jokaisen yrityksen johdon tulee kantaa näissä yhteiskunnallinen vastuunsa.

Yksilön oman uran hallintaa ja kehittymistä tukeva toiminta on kustannuksia ennaltaehkäisevää ja tehokkaasti työn tuottavuutta edistävää. Sitä edesauttaa henkilökohtaisen kehittymisen mahdollistaminen sekä työn tarkoituksenmukainen organisointi. Työn järjestelyihin liittyviä rajoitteita tulee tarkastella kriittisesti ja purkaa rohkeasti sellaiset, jotka eivät palvele ihmisten hyvinvointia sen paremmin kuin liiketoimintaakaan. Mutta ennen kaikkea esimiehille tulee antaa edellytykset käydä henkilökohtaisiin työurakysymyksiin liittyviä keskusteluita, jotta alaiset kokevat tulleensa aidosti kuulluiksi. Esimiehen tärkein tehtävä on tukea alaisiaan loistamaan työssään.

Muutos alkaa aina yhdestä ihmisestä, joka saa mukaansa muita. Nyt tarvitsemme rohkeita käytännön esimerkkejä yrityselämästä – menestystarinoita ihmisistä ja yrityksistä. Massa-ajattelusta on siirryttävä yksilöllisten ratkaisujen mahdollistamiseen. Silloin työurat pitenevät luonnollisella tavalla, hyvinvointia ja terveyttä edistäen. Ei kovemmin, vaan aidosti fiksummin! Mitä valintoja sinä teet oman työsi suhteen tänään?

Mistä on kyse?

Suomi on Newsweekin mukaan maailman paras maa. Miksi siis niin useat meistä ovat tyytymättömiä omaan tilanteeseensa ja mahdollisuuksiinsa? Miksi olemme yksi maailman työuupuneimmista kansoista? Miksi meillä opiskellaan loputtomasti? Entä mitä me voimme tehdä voidaksemme hyvin?

Tämä blogi tulee nostamaan esiin yksilön mahdollisuuksia parantaa omaa henkilökohtaista menestystään yhteiskunnallisessa kontekstissa. Uskon, että jokainen haluaa elää mielekästä elämää. Yksilöt muodostavat yhteiskunnan. Siispä vaikuttamalla yksilöiden mielekkään elämän tavoitteluun - henkilökohtaiseen menestykseen - vaikutamme vahvasti myös yhteiskuntaan.

Filosofi Pekka Himanen kuvaa teoksessaan Kukoistuksen käsikirjoitus koruttomasti Suomen henkisen pahoinvoinnin tilaa:
  • Joka viidennellä suomalaisella on psyykkisen sairauden diagnoosi
  • Suomessa syödään päivittäin 700 000 mielialalääkettä
  • Mielenterveyssyistä on tullut johtava syys sairauspoissaoloihin ja varhaiselle eläkkeelle jäämiseen
  • Joka seitsemännellä yläkouluikäisellä on depression oireita
  • Joka 20. yliopisto-opiskelija käy terapiassa
Miksi näin? Olkoonkin niin, että Suomi on maailman paras maa mutta suomalaisilla ei ole hyvä olla. Aikamoinen paradoksi vai mitä?

Himasen mukaan olemme suuren yhteiskunnallisen muutoksen äärellä. Väitänkin, että suurin osa suomalaisten pahoinvoinnista johtuu heistä itsestään. Jokaisen ihmisen tunnetila on aina oma valinta. Toki kasvatuksemme, koulutuksemme ja ympäristömme asettavat omia vaatimuksiaan ja paineitaan. Mutta henkilö, joka tietää mitä haluaa, tuntee itsensä hyvin, on riittävän vahva arvostaakseen muita ja joka osaa kokea henkilökohtaista onnea, voi hyvin ja menestyy. Ainakin omilla mittareillaan ja mitään muita mittareitahan henkilön ei kannata onnellisuudelleen hyväksyä. Omasta urasta, menestyksestä ja elämästä tulee kunkin kantaa oma vastuunsa. Väitän, että suuri osa suomalaisista ei hyödynnä niitä yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia voimavaroja, joita heillä on käytettävissään.

Tästä alkaa siis Menestyksen Metsästäjät -blogi, joka nostaa esiin yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia epäkohtia ja tuottaa ratkaisuehdotuksia erityisesti yksilöiden menestyksen edellytysten nostamiseen. Haastan samalla lukijat käymään aktiivista keskustelua siitä, mitä "ruohonjuuritasolla" on tehtävissä, jotta suomalaiset menestyvät ja luovat uudenlaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Mitä sinä olet aiheesta mieltä? Menestyksen metsästäjät, olkaa kuulolla!