tiistai 18. tammikuuta 2011

Merkityksellisistä ihmisistä

Se millaisilla ihmisillä ympäröimme itsemme vaikuttaa merkittävästi onnellisuuteemme. Ihmissuhteemme paitsi tuovat meille sosiaalista mielihyvää myös muokkaavat odotuksiamme, halujamme ja tavoitteitamme. Me kaikki rakennamme tulevaisuuttamme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Ei siis ole lainkaan samantekevää keitä ympärilläsi on.

Gallupin tekemän laajan tutkimuksen mukaan työhyvinvoinnin ja sitoutumisen suurin ennustaja ei ole se mitä ihmiset tekevät vaan kenen kanssa. Tutkijat ovat huomanneet, että jopa pienetkin positiiviset muutokset sosiaalisessa yhteenkuuluvuuden tunteessa johtavat suuriin muutoksiin tuottavuudessa. Katso lisää tutkimuksesta kirjasta Wellbeing - The Five Essential Elements.

Olen pitkään tietoisesti etsinyt ympärilleni ihmisiä joiden visio inspiroi minua, joita arvostan ammattilaisina sekä joiden kanssa on ilo työskennellä. Olen tavannut useita yrityksiä, yhteisöjä ja yksilöitä joiden kanssa olen sparrannut ajatuksia siitä millaista yhteistyömme voisi parhaimmillaan olla, huomioiden kaikkien osapuolten tarpeet. Viime viikolla asiat loksahtivat kohdalleen sekä järjen, tunteen että intuition tasoilla. Sovin yhteistyöstä coaching-alan uranuurajan, Business Coaching Centerin kanssa. Pääsen nyt työskentelemään valtavan inspiroivassa porukassa kohti innostavaa visiota. Aika näyttää yhteistyömme hedelmät. Sydämeni laulaa ilosta!

Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa siihen millaisten ihmisten kanssa aikaamme vietämme. Salli itsellesi lisätä aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tukevat hyvinvointiasi sekä kasvuasi ihmisenä ja joiden kanssa sinulla on hyvä olla. Mieti myös millaisia sosiaalisia jälkiä sinä jätät perääsi - sinulla on vaikutus useamman ihmisen onnellisuuteen kuin kuvitteletkaan.

Kati

PS. Minulla on ollut ilo työskennellä myös Varallisuusvalmennus Oy:n Terhi Majasalmen kanssa. Terhi tekee uraauurtavaa työtä vahvistaakseen ihmisten taloudellisen ja henkilökohtaisen menestyksen edellytyksiä. Suosittelen lämpimästi Terhin Menestysseminaaria 12.3.2011 Wanhassa Satamassa! Katso linkki, ilmoittaudu mukaan ja ympäröi itsesi ihmisillä, joilla voi olla merkittävä vaikutus Sinun tulevaisuuteesi!

2 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta kumppanuudesta! Merkityksellisten yhteistyötahojen ja ihmisten löytäminen uralleen ja elämälleen on todellakin lahja, jota kannattaa vaalia.

    VastaaPoista
  2. Let us be grateful to people who make us happy, they are the charming gardeners who make our souls blossom. ~Marcel Proust

    Sydämelliset onnittelut uudesta yhteistyökumppanista!

    VastaaPoista